Sun suu käy tyhjäkäynnillä. Hirveä tarve puhua, muttei mitään sanottavaa, ja niimpä sä sanot kaiken sen, mikä olisi parempi jättää sanomatta. Ihan vaan sen takia, että pääset sanomaan jotain.
Ja kaikki puhe sen jälkeen on takeltelavaa änkytystä. Lauseet mitättömiä, ja tyhjänpäiväisiä. Kaikki sanat juoksee sun huuliltasi karkuun, vain jäädäkseen nurkan taa odottamaan jalka ojossa, että sä kävelet niiden ohi ja kompastut. Ja sä kompastut niihin, uudestaan ja uudestaan, kunnes oot lyönyt pääsi niin monta kertaa, että sulla on pahemman luokan aivovamma, ja sun puhe enää yksinkertaista murahtelua. Ja sillon sä oot saavuttanut jonkun korkeamman tason itsetuhon kautta. Autuaan tiedottomana itse siitä, sillä sä et enää tajua mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti