Mun pitäs pakata. Mä vihaan muuttamista. Mun kämppä on tyhjä tila, jossa aika ei liiku. Tää on vielä, mutta kohta ei. Ikään kuin se tulevaisuus, mikä vasta odottaa saapumistaan, oiskin jo täällä. Mutta se ei oo aineellistunut. Se on vaan ajatus, mutta niin voimakas, että se vääristää todellisuuden.
En oo jaksanu siivota viikkoihin. What's the point? Mun lakanat, joskus valkoset, on täynnä kahvitahroja ja jalanjälkiä. Nurkat on täynnä pölyä, ja aina kun laittaa valot päälle, näkee sokeritoukkien hädissään luikertelevan lattialastojen alle piiloon.
Mun tavarat kasaa pikku hiljaa itsensä kasseihin ja pusseihin. Ne valtaa mun lattiat, ja on vaikea liikkua mihinkään. Ei tee mieli olla kotona ollenkaan. Täällä on kamalaa. Keskenerästä. Paikoilleen jähmettynyt liike. Joka puolella minne katon nään vaan asioita mitä mun pitäs tehdä. Pakata astiat. Ottaa ryijy alas seinältä. Testata toimiiko mun eurolla ostama Fleetwood Macin Tango in the night LP. Mulla on niitä nyt kaks. Toinen ei toimi.
Oon vaan maannu sängyllä koko päivän krapulassa ja katsonun Cowboy Bebopia, ja dokumenttia Kiberan slummista. Tehny teetä kurkkuyrtin kukista. Niiden pitäs poistaa kaikki melankolia ja hulluus. Sille ois kai nyt tarvetta. Taidan ottaa verhot alas. Ja pakata jotain. Ehkä mun levyt ja päiväkirjat. Ja pestä pyykkiä. Sit mun naapuri tulee tänne kattoon Game of Thronesia. Pihalla ois niin kaunista. Näin unta, että mua koitettiin iskee sanomalla: "Mun pitää nyt mennä ruokkimaan mun lemmikkikoala, tuutko mukaan?" Ja mä menin. Mun mielestä se oli hellyyttävän läpinäkyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti