Mun unissa mä juoksen. Ja se pöly jää ilmaan leijumaan laskeutuen maahan hitaasti, rauhassa, ilman mitään kiirettä. Ja taivas on sininen, ja kadut on kapeita. Ja vuoret on vaaleanvihreitä ja vaaleanpunaisia.
Ja mä istun jollain katolla, ja katselen sitä kaikkea. Ja mä haistan sen tuulen. Samaan aikaan ihanan viileän ja lämpimän. Eikä mun tarvii jäädä siihen. Se kaikki on mun vain sen hetken, kun mä olen siinä.
Mulla ei ole kotia. Mulla on vaan jalat, ja muistikirja ja värikyniä, ja kirja. Ja jalat ja kädet ja ääni. Ja kasvot ja silmät. Mua ei sido mikään. Ja silti mä en oo yksin. Ja mä voin kirjottaa postikortteja, ja piirtää niihin pieniä hymyileviä naamoja, ja aurinkoja. Ja mulla ois joku kelle lähettää ne.
Mä voin jäädä tai lähteä, miten haluan. Mä olen vapaa.
Mutta kun mä herään, on mulla vuokra-asunto ja työhuone, ja jääkaapissa ruokaa, ja kissa, ja sossu ja kela, ja kylmä nenänpää. Mutta kun mä suljen silmät, on yö ja päivä sama. On mun unet ja mun todellisuus sama. Mä oon kaikkea mitä mä oon, ja kaikkea mitä mä saatan kuvitella. Mä oon, kaikissa niissä muodoissa, missä oleminen on mahdollista. Mä oon, koska mä uskon olevani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti