Mä koitan joskus olla olematta olemassa. Niin hiljaa ettei mua kuule. Ja sillon en edes hengitä. En uskalla.

Mua vaivaa, mua vaivaa! Ei sua mikään vaivaa! Mutta kun mä tunnen sen vaivan, sen vaivaavan. Ei se mitään oo, se on sun päässäs. Ja silti se on mun ulkopuolella, joka puolella mua. Mun kurkussa. Mun rinnassa. Se vaivaa, se painaa. Se on sairaus. Sä oot sairas! Se on mielen sairaus, mut ei mielisairaus. Ja mä vihaan, mä vihaan, mä vihaan sitä! Sä vihaat itseäs. Enkä vihaa. En kokonaan, en ytimeen asti. Siellä mä oon puhdas. Aito. Kaiken sen alla. Mut en tiedä miten siitä pääsee eroon. Enkä osaa hengittää, en enää.