Sitä on vaan jotenkin niin, niin jotenkin.
Tuhat ja yksi sanaa, ja jokaisessa sanassa tarina. Eikä mitään pysty koskaan ilmaisemaan täydellisesti, ja silti sanoo aina liikaa. Sä kerrot itsestäsi kaiken, eikä sulla ole enää mitään paikkaa itsessäsi minne mennä muiden edessä piiloon. Ja se kaikki ei ole mitään, se on vaan se mitä sä pystyt heijastamaan. Mutta ne luulee, että sä puhut muka omalla suullasi. Vaan ei mulla ole sanoja, eikä mulla ole kieltä. Mulla on vaan silmät, ja niiden pitäis riittää. Unohda kaikki muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti