Mun suusta valuu puuroa. Luulin niitä sanoiksi, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niiden olevan puuroa. Sellasta mihin on laitettu veden määrään nähden liikaa kaurahiutaleita, jotta se olisi velliä, mutta liian vähän, jotta se olisi oikeaa hyvää puuroa. Tuloksena on sellanen liisterimäinen ällö massa. Ehkä ne on mun aivot. Sellasta harmahtavaa, iljettävää limaa. Mun aivot vaan valuu mun suusta pihalle, enkä mä osaa tehdä muuta, kun seisoa hölmön näköisenä, ja miettiä, että miten tässä näin kävi. Miten mä voin muutakaan tehdä, kun kaikki mitä mä oon, oon ollut ja tulen olemaan, mun kaikki ajatukset, viimeisetkin järjen rippeet, vaan ulostautuu musta mun silmieni edessä. Kohta en pysty edes ajattelemaan sitä, en mitään, koska mua ei enää ole. Koska mä en pysy elossa ilman aivoja. Eikä aivoja enää oo, on vaan puuroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti