Naisen logiikka

Mä näin susta unta. Niin että missä sä viivyt?

Mä nään sun silmistä vanhan minäni, ja tiedän etten koskaan enää pysty olemaan mitään sellaista.

Yhtäkkiä mä oonkin taas sellainen. En tiedä mitä sanoa, hymyilen ja katson maahan, ja puristan käsiä hillittömästi yhteen. Sun silmissä vilahtaa jotain. En osaa tulkita sitä, mutta se on jotain sellaista, mikä saa sut pakenemaan paikalta nopeasti. Ja se tulee musta äkkiä, arvaamattomasti. Mä nieleskelen sitä. Mä en halua sitä, mutta samalla mä oon positiivisesti yllättynyt siitä, että mä tunnen jotain. Jotain muutakin kun sitä tasasta paksua. Sitä jatkuvaa painavaa menispä se pois.

Kiidän paljain jaloin valosta toiseen, ja sitten mä tapaan yhden toisen. Se on itkenyt koko aamun. Sen näkee sen silmistä, ja sanoista jotka se kuiskaa mulle myöhemmin. Mut nyt on lääkkeitä, nyt on ok. Mä en syö lääkkeitä. Mun huulet värisee. Ja musta tuntuu että se näkee mun sieluun, ja mun silmät kostuu. Ja mä soperran jotain siitä, kuinka oon hölmö ja tyhmä. Sä halaat mua, ja annat mulle viiniä. Ja me ollaan molemmat idiootteja. Kumpikin ainoa laatuaan.

passivioittunut

Isä on tänään vihainen, se ei anna mulle juustoa. Kostoksi ajattelen, että mä en sentään pidä mistään nolosta iskelmäbiisistä. Sillä on huomenna synttärit, samana päivänä kun maito menee vanhaksi.

Äiti on kuivannut tänään tilliä, ja tehnyt polun kukkapenkkiin. Mä en ymmärrä miksi kukaan haluaisi kävellä kukkapenkissä. Mä en ymmärrä miksi se tekee isälle tosca-piirakkaa synttärilahjaksi, vaikka mä toivoisin suklaakakkua.

Mä oon ollut koko päivän ilman rintaliivejä. Mä en oo ollut koko päivänä pihalla. Oon kyllä pitänyt ikkunaa auki. Mulla on niin tylsää, että voisin kuolla. 

Mä koitan joskus olla olematta olemassa. Niin hiljaa ettei mua kuule. Ja sillon en edes hengitä. En uskalla.

Mua vaivaa, mua vaivaa! Ei sua mikään vaivaa! Mutta kun mä tunnen sen vaivan, sen vaivaavan. Ei se mitään oo, se on sun päässäs. Ja silti se on mun ulkopuolella, joka puolella mua. Mun kurkussa. Mun rinnassa. Se vaivaa, se painaa. Se on sairaus. Sä oot sairas! Se on mielen sairaus, mut ei mielisairaus. Ja mä vihaan, mä vihaan, mä vihaan sitä! Sä vihaat itseäs. Enkä vihaa. En kokonaan, en ytimeen asti. Siellä mä oon puhdas. Aito. Kaiken sen alla. Mut en tiedä miten siitä pääsee eroon. Enkä osaa hengittää, en enää.