Mies kirjastossa

Niin paljon sisällä. Koko ajan vaan lisää ja lisää ja lisää. Ja vaikka musta tuntuu että mä päästän myös ulos, tuntuu ettei mitään tuu. Ei mitään tuu. Ja kirjastossa, lautapelihyllyn luona, joku mies mutisee itekseen. Lapsi haluaa Aliaksen ja sen isä sanoo, ettei se saa sitä, koska ei osaa lukea. Se mies sanoo, ehkä sille isälle, ehkä itekseen, jotain lukemisen oppimisesta. Mä sanon jotain, en muista enää mitä, varmaan että lukemallahan sitä oppii. Se sanoo, että Aku Ankkoja lukemalla oppii. Mä sanon, että mun eka kirja oli Peppi Pitkätossu. Se tulee ihan lähelle, liian lähelle. Sillä on Karhun paita, ja avainketju. Risuparta ja silmälasit. Mä astun askeleen taaksepäin, ja se askeleen eteenpäin. Se alkaa puhumaan siitä kuinka Peppi oli anarkisti, ja se puhuu siitä, kuinka se ei kuitenkaan ollut paha, vaan hyväsydäminen, ja että lopulta Tommin ja Annikankin äiti näki sen ja päästi lapsensa sen kanssa seikkailemaan merille. Oon samaa mieltä. Astun askeleen taaksepäin, se askeleen eteenpäin. Mua ahdistaa. Miks sen pitää olla niin lähellä. Se alkaa puhumaan siitä kuinka Peppi ja sen ystävät söi niitä pillereitä, ettei ne kasvais aikuisiksi, ja että kuinka kaikki loppui siihen. Ja että kuinka ne sitten aikuistui. Ja Annikalla alko menkat ja se alko kiinnostuun pojista, ja Tommi tytöistä, ja kuinka Pepilläkin alko menkat. Mutta että Peppi ei varmasti pitänyt pojista, eikä se varmaan lepakkokaan ollut. Mä sanon, että mun mielestä Peppi ois ihan hyvin voinu olla lesbo. Se ei oo samaa mieltä. Se sanoo, että Peppi on sellanen joka ois kiinnostunu astrologiasta ja kaikenlaisesta New Age -touhusta. Astun askeleen taakse.Tää on kirjasto. Kirjastossa pitää olla hiljaa. Rakastan kirjastoja. Tää mies pilaa kaiken. Se astuu lähemmäs mua. Mä ristin kädet mun rinnalle. Mua ahdistaa. Miksei se voi jättää mua rauhaan. Se haluu alkaa puhuun viisikoista, ja siitä kuinka Pauli oli oikeesti Paula. Sanon että vihaan viisikkoja, enkä oo lukenu niitä, etten voi keskustella tästä aiheesta. Miten voit vihata niitä, jos et oo lukenu, se kysyy. Koitin. Joskus koitin, eikä siitä tullut mitään. Se tuntuu luovuttavan. Alkaa miettimään paljon kello on. Mä astun muutaman askeleen sen ohi. Sanon hyvää kesää, ja se meinaa vielä alkaa puhuun jotain säästä. Antohan se meille lopulta hyvät ilmat. Joo, niin anto. Liikun taas pari askelta pois päin. Toivottavasti vaan jatkuis näin. Joo, toivotaan. Moi moi, pujahdan hyllyjen väliin, ja mutkittelen sarjakuvaosastolle. Kyyristyn alahyllylle, ja tasaan mun hengityksen. Kierrän toiselle puolelle ja otan yhden mielenkiintoisen paksun sarjisalbumin. Istun ikkunan viereiselle penkille, ja alan lukemaan, ja koitan unohtaa sen kamalan miehen. Mutta se jää kiertään mun kehoon, ja toivon, että voisin repiä jalkani irti.