Niin paljon sisällä. Koko ajan vaan
lisää ja lisää ja lisää. Ja vaikka musta tuntuu että mä
päästän myös ulos, tuntuu ettei mitään tuu. Ei mitään tuu. Ja
kirjastossa, lautapelihyllyn luona, joku mies mutisee itekseen. Lapsi
haluaa Aliaksen ja sen isä sanoo, ettei se saa sitä, koska ei osaa
lukea. Se mies sanoo, ehkä sille isälle, ehkä itekseen, jotain
lukemisen oppimisesta. Mä sanon jotain, en muista enää mitä,
varmaan että lukemallahan sitä oppii. Se sanoo, että Aku Ankkoja
lukemalla oppii. Mä sanon, että mun eka kirja oli Peppi Pitkätossu.
Se tulee ihan lähelle, liian lähelle. Sillä on Karhun paita, ja
avainketju. Risuparta ja silmälasit. Mä astun askeleen taaksepäin,
ja se askeleen eteenpäin. Se alkaa puhumaan siitä kuinka Peppi oli
anarkisti, ja se puhuu siitä, kuinka se ei kuitenkaan ollut paha,
vaan hyväsydäminen, ja että lopulta Tommin ja Annikankin äiti
näki sen ja päästi lapsensa sen kanssa seikkailemaan merille. Oon
samaa mieltä. Astun askeleen taaksepäin, se askeleen eteenpäin.
Mua ahdistaa. Miks sen pitää olla niin lähellä. Se alkaa puhumaan
siitä kuinka Peppi ja sen ystävät söi niitä pillereitä, ettei
ne kasvais aikuisiksi, ja että kuinka kaikki loppui siihen. Ja että
kuinka ne sitten aikuistui. Ja Annikalla alko menkat ja se alko
kiinnostuun pojista, ja Tommi tytöistä, ja kuinka Pepilläkin alko
menkat. Mutta että Peppi ei varmasti pitänyt pojista, eikä se
varmaan lepakkokaan ollut. Mä sanon, että mun mielestä Peppi ois
ihan hyvin voinu olla lesbo. Se ei oo samaa mieltä. Se sanoo, että
Peppi on sellanen joka ois kiinnostunu astrologiasta ja
kaikenlaisesta New Age -touhusta. Astun askeleen taakse.Tää on
kirjasto. Kirjastossa pitää olla hiljaa. Rakastan kirjastoja. Tää
mies pilaa kaiken. Se astuu lähemmäs mua. Mä ristin kädet mun
rinnalle. Mua ahdistaa. Miksei se voi jättää mua rauhaan. Se haluu
alkaa puhuun viisikoista, ja siitä kuinka Pauli oli oikeesti Paula.
Sanon että vihaan viisikkoja, enkä oo lukenu niitä, etten voi
keskustella tästä aiheesta. Miten voit vihata niitä, jos et oo
lukenu, se kysyy. Koitin. Joskus koitin, eikä siitä tullut mitään.
Se tuntuu luovuttavan. Alkaa miettimään paljon kello on. Mä astun
muutaman askeleen sen ohi. Sanon hyvää kesää, ja se meinaa vielä
alkaa puhuun jotain säästä. Antohan se meille lopulta hyvät
ilmat. Joo, niin anto. Liikun taas pari askelta pois päin.
Toivottavasti vaan jatkuis näin. Joo, toivotaan. Moi moi, pujahdan
hyllyjen väliin, ja mutkittelen sarjakuvaosastolle. Kyyristyn
alahyllylle, ja tasaan mun hengityksen. Kierrän toiselle puolelle ja
otan yhden mielenkiintoisen paksun sarjisalbumin. Istun ikkunan
viereiselle penkille, ja alan lukemaan, ja koitan unohtaa sen kamalan
miehen. Mutta se jää kiertään mun kehoon, ja toivon, että voisin
repiä jalkani irti.
