lauantai 24. joulukuuta 2011

Rauhaa ja rakkautta.

Kukaan ei enää edes ehdota, että syötäisiin rusinasoppaa tai sekamelskasoppaa. Kuvittelen kuinka joskus tulevaisuudessa kerron villejä tarinoita niistä. Kuinka joutui pienenä irvistellen vetämään ämpäreittäin luumukräämiä. Nyt on vaan kinkkua ja laatikoita ja uutena iän mukanaan tuomana ystävänä kylmäsavulohta. Syön enemmän kuin lapsena, mutta ehkä vähemmän kuin viime vuonna.
Kaikki lahjat on vääriä. Väärän kokoisia pitkiä kalsareita, samoja dvdeitä mitä saatin lahjaksi jo viime vuonna, elokuva, mikä on jäänyt äidin mieleen, koska se on meidän ainoa yhteinen positiivinen leffakokemus. Karkkia, mistä kukaan muu ei pidä paitsi isä. Kirjekuorissa käsin piirrettyjä kuvia erinäisitä lapasista ja teemyssyistä mitä lupaan kutoa kunhan ehdin. Aamun riisipuurossakin oli mantelin sijasta maapähkinä.


Joulukuusi, jonka latvassa komeilee japanilainen pop -idoli vartioi meidän olohuonetta, jossa me istutaan katseet liimattuna tv -ruutuun. Me istutaan periaatteessa koko päivä television edessä. Lukuunottamatta  jouluateriaa ja -saunaa. Ei se haittaa tosin. Musta on kivaa istua olohuoneessa. Musta on kivaa olla yhdessä, ja kiusata äitiä huonoista lahjavalinnoista. Syödä juustoja ja huutaa pakonomaisesti siskon kanssa "paskaa, paskaa" kun Shrek sattuu sanomaan niin. Kiitos Shrek.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sielu on maailman kaunein ja rumin asia.

Sielun pehmein osa on niin kosketus herkkä, että pienikin isku tuntuu suurelta. Se on niin vaikeasti artikuloitavissa, että sen paljastaminen jättää aina epämääräisen epämiellyttävän olon. Ei paljasta sieluaan edes pitäisi näytellä. Sen kuuluisi olla sellainen asia, mikä avautuu itsestään niille, jotka osaavat sitä arvostaa. Kaikkien muiden kuuluisi jäädä arvailemaan omistatko edes inhimillisyyttä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

En mä ole mikään lintu

Meidän perheessä ei syödä kunnolla. Päivässä on vaan yksi ruoka, ja loppu aika syödään leipää. Ruisleipää, täysjyväleipää, pullamössöleipää. Ja sitten kun kaikkien mahat turpoaa, me vedetään kimpassa aktiviaa. Se on se, millä meidän perheen riisitauti parannetaan.
Paskajugurtilla.